Turkin, korvien, hampaiden ja silmien hoito sekä kynsien
leikkaaminen kuuluvat jokaisen
koiran elämään. Niitä ei voi jättää
tekemättä, jos koira halutaan pitää terveenä
ja hyvä-
kuntoisena. Jos koiraa ei pentuna totuteta erilaisiin hoitotoimenpiteisiin,
sitä on vaikea
täysikasvuisena saada suostumaan vapaaehtoisesti mihinkään,
mikä sitä ei miellytä.
Kaikki käsittelyt ja toimenpiteet on yritettävä
tehdä pennulle mahdollisimman miellyttä-
viksi, mutta vastaan rimpuileminen ei saa kuitenkaan estää
omistajaa tekemästä toimen-
piteitä loppuun.
Koiraa ei kannata pestä kovin usein, muuten sen turkista
ja ihosta häviää niiden luonnol-
linen rasva. Pesu on paikallaan, kun koira on likainen ja haisee
voimakkaasti tai kun se
on menossa koiranäyttelyyn.
RUOKINTA:
Hyvä täysravinto, joka on tarkoitettu kasvavalle pennulle
on turvallinen vaihtoehto.
Sitä myydään lemmikkieläinliikkeissä.
Merkeistä mainittakoon Robur, jota itse käytämme
pennuille ja metsästysaikaan. Lisäksi voi laittaa sekaan
hieman lihapitoista kotiruokaa. Jos
pentu saa ravinnokseen yksinomaan tai lähes yksinomaan teollisia
tuotteita, ei lisävitamiineja
ja -kivennäisaineita saa antaa. Ne saattavat liika-annoksina
haitata pennun kasvua.
MUISTA PITÄÄ RAIKASTA VETTÄ AINA SAATAVILLA
!
Kasvuiässä hankittu ylipaino on haitaksi kehittyville
luille ja nivelille. Myöskään aliravitusta
pennusta ei kehity tervettä aikuista koiraa. Hyväkuntoisella
solakalla pennulla kylkiluiden
päällä tuntuu pehmeä rasvakerros, jonka alta
kylkiluut kuitenkin selvästi tuntuvat.
ROKOTUKSET JA LOISHÄÄTÖ:
Pennut ovat saaneet luovutukseen asti emänsä maitoa,
josta ne saavat suojan pariksi viikoksi
tarttuvia sairauksia vastaan.
Rokotusohjelma : Pentu rokotetaan 3 kk:n iässä ja 1
vuoden iässä. Tämän jälkeen eläinlääkärin
rokotusohjeiden mukaisesti.
Madotus : n. 3 viikkoa luovutuksesta. Tämän jälkeen
syksyisin maan jäädyttyä ja keväisin,
kun maa on sulanut.
LIIKUNTA :
JÄRJESTÄ PENNULLE MAHDOLLISUUS VAPAASEEN LIIKUNTAAN
PÄIVITTÄIN !
Jatkuva kytkettynä liikuttaminen ei ole hyväksi terveen
rakenteen kehittymiselle. Varmista, että
ulkoilualue on turvallinen pennulle.
MUUTA:
Koirat oppivat sisäsiisteiksi yksilöllisesti. Pentu
viedään tarpeilleen ulos heti kun se on herännyt,
syönyt tai leikkinyt jonkin aikaa.Sisäsiisteyttä
opettamalla jo neljän kuukauden ikäinen pentu on
usein kypsä olemaan sisäsiisti. Sille voi sattua vielä
"vahinkoja" eikä siitä pidä huolestua.
Noin neljän kuukauden ikäisenä pennun hampaat
vaihtuvat. Sen järsimishalut lisääntyvät,
koska
ikenet kutiavat ja ovat kipeät. Kengät ja kaikki tavarat
joita et halua pennun pureskelevan
kannattaa laittaa sen ulottumattomiin. Pidä pennun saatavilla
sallittuja pureskeltavia kuten leluja
ja varsinki puruluita (ei solmupäisiä - tukehtumisvaara!).
Yksinoloa ja sisäsiisteyttä opeteltaessa
on hyvänä apuvälineenä myös myöhemmin
reissuissa tarpeellinen tilava "näyttelyhäkki".
KOULUTUSTA :
Ensimmäiset viikot kuluvat sisäsiisteyden ja oman nimen
opettelemisessa. Pidä huoli, että käskyt
menevät perille heti alusta asti. Älä kuitenkaan
vaadi sellaista, mitä et ole vielä pennulle opettanut
!
Pennut saattavat muuttua nuoruudessaan uppiniskaisiksi. silloin
on erittäin tärkeää, että sitä
kohdellaan selkeästi ja päättäväisesti.
Dominoivan koiran ei saa antaa pomottaa omistajiaan,
mutta vaikka olet sen johtaja, sen tunnettava että luonasi
on mukava olla.
Hyvä perusteos: Wilsson & Steen:
Koirankasvatus
Metsästyskoulutuksessa apunasi on kasvattajalta saamasi
puhelintuki ja käytä myös hyödyksi
paikkakunnaltasi/lähiseudulta saatava SSK:n aluekouluttajan
asiantuntemusta. Myös kotiisi
tulevassa SSK:n lehdessä on kanakoiran koulutusta käsitteleviä
artikkeleita. Kasvattaja maksaa
rotujärjestön (Saksanseisojakerho ry) jäsenyyden
ensimmäiselle vuodelle!
Lisäksi hyvää luettavaa on melko uusi Lintukoirat Metsästyksessä, johon
Seitsenaukeen
isäntäkin on kirjoittanut muutaman ajatuksensa.

ONNEA PENNUNKOULUTUKSEEN!
|